Export
HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayrityksiä. Yhtiön kotimarkkina-alue muodostuu Suomesta, Ruotsista, Baltian maista ja Puolasta.
HKScan tuottaa, myy ja markkinoi sian-, naudan- ja siipikarjanlihaa, lihavalmisteita sekä valmisruokia vähittäiskauppaan, suurkeittiöille, teollisuudelle ja vientiasiakkaille. Yhtiö toimii yhdeksässä eri maassa ja sen palveluksessa on noin 10 000 henkeä.
Vastuullisesti tuotettua lihaa
HKScan korostaa toiminnassaan vastuullisuutta ja tuoteturvallisuutta. HKScanin tuotantoeläimet kasvatetaan pääasiassa sopimustuotantotiloilla korkeiden pohjoiseurooppalaisten normien mukaisesti kiinnittäen huomiota eläinten hyvinvointiin ja terveyteen.
Suomi ja Ruotsi ovat edelläkävijöitä tuotantoeläinten hyvinvointiasioissa. Edustavia esimerkkejä Suomessa ja Ruotsissa tehdystä eläinten hyvinvointityöstä ovat varhainen kasvunedistäjien kieltäminen sekä EU:n myöntämä erityinen salmonella-status kaikelle suomalaiselle sekä ruotsalaiselle sian-, naudan- ja siipikarjanlihalle. Suomalaisten, ruotsalaisten ja virolaisten sikojen hyvä terveystilanne on saanut kansainvälistä tunnustusta alan järjestöiltä.
Vientiä ympäri maailman
HKScanin keskeisiin toimintaperiaatteisiin kuuluu kuluttaja- ja
asiakastyytyväisyys, mikä edellyttää tuotteilta ja palvelulta
korkeaa laatua ketjun jokaisessa vaiheessa. HKScanin kokenut
vientitiimi palvelee asiakkaita kaikkialta maailmasta.